Blogini siis muuttaa osoitteeseen

kristankirjat.blogspot.fi

ihan jo mukavuus syistä. Sinne siis. :)

Niin minä mieleni pahoitin...

Alkaa jokainen Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan luku. Luin putkeen siis kirjat Mielensäpahoittaja sekä Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike. Ja täytyy sanoa, etten ole ihan hetkeen lukenut mitään yhtä hyvää! Oli muuten koukuttavaa lukemista, ei meinannut malttaa laskea kirjaa käsistä.

Mielensäpahoittaja käsittelee monipuolisemmin kaikkia ajankohtaisia asioita, erinomaisella humoristisella tavalla, eläkeläismiehen silmin katsottuna. Kirjoitustyylikin on jo huvittava, positiivisella tavalla, ja saa nauramaan. Mielipiteet ovat nasevia, ja tulee mieleen, että miten Kyrö onkin onnistunut samaistumaan tuohon eläkeläismieheen niin osuvasti.

Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike taas on paneutunut enemmänkin ruokakulttuuriin, eikä se ollut aivan niin hyvä kuin Mielensäpahoittaja, vaikka kyllä senkin luki erittäin mielellään.

En ole tätä ennen lukenut mitään Tuomas Kyröltä, joten en tiedä onko hänen kirjoitustyylinsä yleensäkin yhtä mahtava. Kirjastohyllyssäni kuitenkin odottaa Kerjälainen ja jänis, sekä Nahkatakki. Toivoin myös Miniää joululahjaksi, mutta tuli ilmi että se on ollut ainoastaan yhden päivän ajan myynnissä.

Täytyy sanoa, että ainakin näiden perusteella Kyrö nousi yhdeksi top kirjailijoistani, toivottavasti romaanit eivät tuota pettymystä. Arvosanoiksi siis

Mielensäpahoittaja; 10
Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike; 9½.

Viikonloppuni menikin kevyen kirjallisuuden parissa, luin varmaankin jo kolmatta kertaa Sophie Kinsellan (Himoshoppaaja - kirjojen kijoittajan) kirjan Salaisuuksia ilmassa. Sanottakoon jo tässä vaiheessa se, että useammasta lukukerrasta huolimatta viihdyin kirjan parissa erittäin hyvin.

Salaisuusia ilmassa ei siis ole Himoshoppaaja kirja, vaan yksittäinen chic lit romaani. Eli kevyttä tyttökirjallisuutta, jossa on glamouria, blingblingiä ja suhdekoukeroita, jos joku ei ole tuttu tämän käsitteen kanssa... Tuossa pari vuotta sitten olin muuten chic lit lukupiirissäkin, se oli erittäin positiivinen kokemus. Tänä syksynä kävin muutaman kerran vapaaopiston lukupiirissä, mutta kirjat siellä eivät olleet mieleeni, joten se jotenkin vaan jäi. En aio mennä keväällä.

Mutta palatakseni kirjaan, se siis kertoo Emmasta, joka työskentelee markkinointiassistenttina. Emma saa tilaisuuden todistaa kykynsä, ja ehkä mahdollisuutensa ylenemiseenkin, ja pääsee työmatkalle Skotlantiin. Kuitenkaan mikään ei mene kokouksessa niinkuin pitää, ja tulomatkalla lentokoneessa Emma kokee kauhunhetkiä koneen joutuessa turbulenssiin. Hän meneekin avautumaan vieressään istuvalle amerikkalaismiehelle kaikesta, siis ihan kaikesta elämässään, salaisuuksista mitä kukaan ei tiedä. Emma kuitenkin ajattelee, että on helpottavaa ajatella, ettei hän koskaan enää tapaa miestä... eihän?

Paitsi kun mies paljastuukin Emman superhypermegapomoksi ja tulee Emman työpaikalle. Siitä tarina varsinaisesti alkaakin, jota en pahemmin spoilaa tässä. Kerronta on ihanan Kinsellamaisen sujuvaa ja lennokasta, ja tarina on hauska, omaperäisesti keksitty, tietenkin runsaalla romantiikalla maustettu.

Tarvitseeko paljon arvailla että tämä kirja saa aika hyvät arvostelut? Eli,

9+.

Hyvää viikonalkua, itse lopettelen viikkoa tänä iltana Kyrön Mielensäpahoittajan parissa.

Heipä hei ja hyvää itsenäisyysäpäivän jälkeistä päivää!

Päätinpä sitten palata hetkeksi dekkareihin, en olekaan lukenut niitä hetkeen. Yleensä lukutahtini noudattelee tiettyä linjaa, jossa vuorotellaan kaikkia tyylejä, mitä yleensäkin luen, mutta viime aikoina on hieman päässyt lipsumaan.

Jokinen on yksi lempi dekkaristeistani. Koskinen, joka siis on Seppo Jokisen kirjojen päähenkilö, on sympaattinen komisario, jotenkin tulee mieleen miespuolinen versio Maria Kalliosta. Ehkä ei ihan täysin, mutta vähän samalla tavalla näissä kirjoissa kerrotaan myös sitä tavallista arkielämää, eikä vain jännityspuolta.

En ole lukenut kaikkia Jokisen kirjoja, varsinkaan vanhempia, ja tämä Pudotuspeli on siis kolmas. Aion kyllä tutustua ihan kaikkiin, pidin tästäkin kirjasta niin paljon. Kirjastohyllyssä odottaa Koskinen ja taikashow, sekä uudemmat Ajomies ja Hervantalainen.

Tämän luki nopeasti, taisi mennä ehkä päivä. Juonessa on oikeastaan kaksi osaa, toinen joka on mielisairaalan epämääräisistä kuolemantapauksista, ja toinen sitten pankkiryöstö jossa tapahtuu myös tappo. Mutta kuten jo aiemmin mainitsin, kirjassa on myös muutakin kuin nämä rikoksen ratkaisukuviot...

Tykkäsin, tykkäsin, tykkäsin!

9.

Viikonlopun kunniaksi vaihdan viihtelee, taidan ottaa luvun alle Sophie Kinsellan Salaisuuksia ilmassa.

Tässä kaikki tältä erää, Krista toivottelee hyvää viikonloppua.

Meni useampi päivä tätä kirjaa lukiessa, vaikka sivuja ei todellakaan ollut paljon, vain jotain 160. Olen sairastellut lähes viikon ajan, ja on ollut vähän voimat vähissä. No, sainpahan viimein luettua.

Olen lukenut Valkea voima - kirjan aiemminkin, joskus vuosi pari sitten, ja se oli yhtä raskasta luettavaa kuin muistinkin. Ehkä sekin tavallaan hidasti lukemista.

"Tuntui että minua revittiin kahteen suuntaan: halusin olla hyvä äiti ja pysyä kuivilla, mutta samalla käytin. Minun oli pakko yrittää sovittaa yhteen äitiys ja huumeet"

Tämäkin kirja on siis omaelämänkerrallinen, kirjastossakin taitaa olla siellä elämänkerta osastolla eikä romaaneissa. Raskas tarina huumeita käyttävästä ja rikoksia tekevästä äidistä, jonka lastet otetaan huostaan. Kirja on kohtalaisen hyvin kirjoitettu, ja aiheesta on saatu hyvin se oleellinen irti, mitenkään silti liioittelematta tai muuta.

Kirjassa kerrotaan aika tarkkaan huumeidenkäyttäjän arjesta, huhhuh, joka tekeekin siitä ehkä juuri niin raskasta luettavaa. Samalla on mukana kuitenkin sitä äidin rakautta lapsiaan kohtaan, joka vähän pehmentää.

Loppu oli varsinkin aika järkyttävä, en muistanut sitä, mutta en kerro sitä tarkemmin etten spoilaa lukuelämystä jos joku innostui.

Ei mikään nappisuoritus, mutta menetteli;

7½.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!